Minulle valkoinen on äärettömyys, kaikkien värien ydin. Valokuvaajana luon kuvia kohdistamalla valoa. Värit ovat valoa, ja kun spektrin värit yhdistetään, lopputulos on valkoinen. Tänään kävin pystyttämässä näyttelyn, jonka jokainen teos on itselleni erityisen tärkeä.
Galleria Outolinnun näyttelyn Valkoinen-teossarja (2010) oli ensimmäistä kertaa esillä Turussa kulttuuripääkaupunkivuonna osana näyttelyäni Värejä/colours. Tuolloin tauluja oli 22, tänään niitä on jäljellä kahdeksan, joista seitsemän nyt Outolinnussa. Kun tauluja katsoo eri etäisyyksiltä ja antaa niille tilaa, huomaa miten kuvat alkavat elää. Mukana kokonaisuudessa on myös saviteos Sisin (2011) ja noitarumpu, jossa on samaa herkkyyttä ja voimaa kuin tauluissa.
Tänään ilahdutti erityisesti seura. Yhdessä saimme luotua hienon kokonaisuuden ja – kuten niin usein ennenkin – maailmaa taas hitusen paremmaksi paikaksi. Ja minä sain herkullista keittoa!
Näyttely on esillä 2.4.2017 asti, ja galleria on auki joka päivä – lämpimästi tervetuloa!
Rummun läpi kuultava valo paljastaa rakenteen ja tuo mieleen maailmanpuun.
Perjantaista sunnuntaihin pääsin taivuttamaan koivuvaneria, liimaamaan ja työstämään poronnahkaa ja -sarvea. Nautin jokaisesta työvaiheesta ja lopputuloksesta myös. Syksyllä teen itselleni merirummun. Sitä varten ajattelin kutoa lautanauhaa värjäämistäni langoista. Nyt hyödynsin aiemmin värjäämiäni kanansulkia ja -höyheniä – ja päätin ostaa polttokynän. Kurssin ohjasi Roimaelämyksen Mia. Hyvää fiilistä ja uusia kohtaamisia!
Pinnassa näen höyheniä, saarnin/pihlajanlehden ja metsävaahteran siemeniä. Koristeeseen sahasin ja hioin sarvihelmiä, joihin kiinnitin kanansulkia ja höyheniä.
Molemmat rumpukapulat on tehty samasta sarvesta, josta paljastui sahatessa hieno silmäkuvio.
Supikoirankarva sai seurakseen sulkia ja poronnahkaa. Poltettu merkki on lappalainen aamuruskon taikamerkki.
Merkit tarkoittavat noitaa ja auringonjumalaa.
Polttokuvio on kuningatar, joka asuu hiilloksen alla ja auttaa äitiä synnytyksessä.
Koko rumpuun kului puolikas poronvuota. Nauhan leikkasin yhtenäiseksi ja n. 8 mm leveäksi nauhaksi, jota oli helppo punoa.
Rumpu on taivutetun vanerin päälle pingotettua, teellä värjättyä poronnahkaa. Keskellä rumpua näkyy selkärangan vuotaan jättämä kuviointi.
Toinen viikonlopun suuri nautinto oli Tom of Finland -musikaali. Saimme näytöksen jälkeen kuulla Tuomas Parkkista, Jussi Vahvaselkää ja Jori Sjöroosia sekä keskustella kirjoitus-, sävellys- ja sovitusprosessista, syödä hyvin ja kuulla vielä lisää musiikkia. Hemmoteltuina astuimme Turun tähtikirkkaaseen yöhön. Vielä silloinkin kun luulimme jo olevamme kotimatkalla kohtasimme tuttavia ja pääsimme puhumaan musiikkia.
Libretistin sanoin: ”Teos sopii kaikille, jotka rakastavat ja haaveilevat. Kaikille jotka iloitsevat elämästä ja nauttivat aistillisuudesta, pitävät komeista miehistä, kauneudesta ja kiusoittelusta.” Pidin kovasti Viljami Vahvaselän roolityöstä Toukona lapsena – hieno suoritus, josta välittyi luomisen riemu, vimma ja voima! Taide on juhla.
Olen aina viehättynyt erityisesti Tomin miesten katseesta ja kasvomuotokuvista, joissa valo ja varjo käyvät pehmeää leikkiä. Puvustus tavoitti ja vangitsi Tomin viivan. Elämys oli vahva kaikin tavoin, hieno kokonaisuus toi mukanaan oivalluksia vielä seuraavana päivänäkin.
Matkaa suvaitsevaan ja yhdenvertaiseen yhteiskuntaan vielä on, mutta kyllä maailma oppii hyväksymään rakastamisen erilaiset tavat. Rakkaus voittaa aina.
Valo ja Vimma 