Luonnostelu

Kuvalähteet: Pinterest ja omat kuvat
Moodboardin kuvalähteet: Pinterest ja omat kuvat

Muodon ja käyttötarkoituksen tulee toteuttaa unelmia, ja menestystuotteilla on muita enemmän tunnearvoa.

Otin suunnittelun lähtökohdaksi ylellisyystuotteen, joka täyttäisi nämä kriteerit.

Kesällä ja syksyllä jatkamani luonnonvärjäyskokeilut synnyttivät halun kutoa vaatetuskangasta itse luonnonväreillä värjätyistä langoista. Ensimmäisen opintoretken jälkeen päätin, että alan kehitellä pitkää huivia, jossa on yksinkertainen sidos. Huivin voisi asiakkaan niin halutessa värjäyttää esimerkiksi morsinkopigmentillä.

Inspiraatio
Kuvissa juuri sellainen toiselta puolelta kevyesti karstattu vaatetuskangas (Svensk-Finlands tekstilarkiv), jonka kutomisesta olin haaveillut! Vierellä Tmi Tilkkutytön paatsamankuorivärjätty lenkkimohair ja alla Hannele Köngäksen morsinkonäytteitä. Rinnan nauha, jonka pehmeys ja värit tuovat mieleen valkean talven ja kuvio uivan kilpikonnan (Svensk-Finlands textilarkiv) sekä krappipata. Alla kesän värjäyksiä, oikealta lähtien toisena rinnakkain kaksi vyyhtiä alpakkalankaa.
Vastustamaton krappi – ensiväri: lämmin, syvä, intensiivinen, jälkiväri: herkkä, hento, pehmeä
Vastustamaton krappi – ensiväri: lämmin, syvä, intensiivinen; jälkiväri: herkkä, hento, pehmeä. Jos huivin värjää valmiina, ei ole sidottu vain yhteen väriaineiseen/loimi. Pohdin myös valkoista loimea ja värillistä kudetta, tai toisinpäin.

Valitsin luonnosteluun itselleni luontevimmat tavat, ja päätin kokeilla luonnostelua myös kirjoittamalla: runoluonnos

Aloin pohtia, mitä haluan tuotteellani ilmaista ja välittää. Valokuvatatiteilijan rakastetuimpia taulujani ovat olleet höyhenet ja sulat. Ammennen inspiraatiota luonnosta, erityisesti Turun saaristosta ja väreistä.
Aloin pohtia omien kuvien kautta, mitä haluan tuotteellani ilmaista ja välittää. Valokuvataiteilijana rakastetuimpia taulujani ovat olleet höyhenet ja sulat, joiden keveys ja herkkyys koskettaa. Ammennan inspiraatiota luonnosta – erityisesti Turun saaristosta – väreistä, merestä, jäästä ja lasista.
pastelliluonnos 2
Pohdin, voisiko huivin pitkissä hapsuissa olla kristalleja. Kartoitin verkkokauppojen (esimerkiksi Villakivi, Silverstudio ja Helmikori) valikoimaa. Ostin läheisestä arkarteluliikkeestä kokeeksi hiottuja kristallihelmiä, mutta ne vaikuttivat lenkkilankaan pujotettuina kovin kulmikkailta ja painavilta. Mahdollisesti tulevaisuudessa otan yhteyttä kotimaiseen kristallihiomoon tai Nuutajärven lasikylän artesaaneihin.
Miltä luonto tuntuu iholla –satumetsän lempeä kesäsade
Miltä luonto tuntuu iholla – satumetsä – lempeä kesäsade – aamukaste rantahiekalla…
Tuntu, mitä tuotteen materiaali välittää asiakkaalle
Materiaali – kevyt, lämmin, hengittävä, näyttävä
Aloin kartoittaa vaihtoehtoisia materiaaleja ja tilata näytteitä. Tampereen messuilla otin ensimmäiseksi suunnan kohti Ruukin kehräämön osastoa.
Aloin tutkia vaihtoehtoisia materiaaleja ja tilata näytteitä. Tampereen messuilla otin ensimmäiseksi suunnan kohti Ruukin kehräämön osastoa. Löysin mitä olin etsinyt, ja päätin luopua huivin karstauttamisesta.
koepujotukset
Pujotus- ja kastelukokeilut tein teeteen cacaolla, joka on ominaisuuksiltaan hyvin lähellä varsinaista materiaaliani. Oikean ylänurkan kuvalähde: Kashagan Today, muut omia kuvia
Myös ensimmäisen koevärjäyksen tein cacaolla (myöhemmissä värjäyskokeiluissa käytetty loimen luomisesta ja kutomisesta jääneitä langanpätkiä.)
Myös ensimmäisen koevärjäyksen tein cacaolla (myöhemmissä värjäyskokeiluissa on käytetty loimen luomisesta ja kutomisesta jääneitä langanpätkiä.)

Pujotus- ja kastelukokeilut tein teeteen cacaolla, joka on hyvin lähellä varsinaista materiaaliani.

Loimea luodessa heräsi epäily, että Ruukin kehräämön lenkkialpakkavyyhdit painavat kaikki saman verran (98 g), mutta langan määrä vaihtelee johtuen sen paksuuden vaihtelusta. Tilasin lisää lankaa, ja laskutoimitukset vyyhtien saavuttua osoittivat näin todella olevan. Langan paksuuden vaihtelu tuo huivin struktuuriin oman kauniin lisänsä, mutta myös haasteen loimen ja kuteen metrimääräisen menekin laskemiseen. Materiaalin saaminen kesti, vaikka tilasin sen hyvissä ajoin ja kehräämöstä vahvistettiin lankaa olevan valmiina. Olin jo valmistautunut jäljittämään ja hakemaan paketin matkan varrelta, kunnes se viimein kuteen juuri loputtua saapui.