Kulttuurilähtöisyys

Pukeutumisen historia alkaa ihon koristelemisesta luonnosta saatavilla väriaineilla. Luonnosta keräiltiin myös erilaisia eläin- ja kasvikunnan tuotteita, joita käytettiin ripustaen, punoen ja pujotellen. Ensimmäisinä suojaavina asusteina ihminen käytti eläinten taljoja.

Kuitujen käytön keksiminen ja kehräys, värjäys- ja kudontatekniikan kehittyminen sekä nahkojen parkitsemistaito aiheuttivat pukeutumiseen suuria muutoksia. Ensimmäiset kudotut kankaat olivat kapeita ja – kuten taljatkin – ne kiedottiin vartalon ympärille. Kankaita kiinnitettiin ja yhdisteltiin toisiinsa erilaisilla vöillä ja soljilla.

Kaksoisvirranmaassa pukeuduttiin vartalon ympärille kiedottuun vaippaan. Kotieläimeksi kesytetyn lampaan villasta valmistettiin kangasta jo ennen 4000 eKr. Sumerilainen asu sekä naisilla että miehillä oli paksu kietaisuhame. Hapsuhelmaisen ja kuviokoristeisen mekkopuvun yläosan peitti 1000-luvulla eKr edessä ja takana ristiin kiedottu pitkä hapsullinen vaippa. Vaippojen hapsujen pituudesta luettiin esimerkiksi henkilön arvo hovissa.

DSC_0438
Halusin huiviini pitkät, laskeutuvat hapsut

Intiassa, puuvillan kotimaassa – Indusjoen laaksossa alettiin noin 3000 eKr viljellä puuvillaa keinokastelun avulla – pukeuduttiin kietaisuasuihin, joista edelleen tänä päivänä ovat käytössä naisten sari sekä miesten dhoti ja turbaani.

Kiinassa syntyi monia maailmanhistoriaa muokanneita keksintöjä. Tunnetuimman silkin synnystä kerrotun tarinan mukaan keisarinna Lei-tsu keksi noin 2640 eKr käyttää tekstiilin valmistukseen silkkiperhosen toukan kotelokuitua.

DSC_0071
Kokongi indigokylvyn jälkeen – pinnasta saadaan lyhytkuituista schappe-silkkiä.

Perinteiset kiinalaiset asut olivat kauhtanamaisia pukuja, jotka peittivät vartalon persoonalliset muodot. Japanissa kimonoon pukeutuivat sekä naiset että miehet. Kimonosta lyhyesti: kulttuuriesitelmä

Egyptin tasangoilla kasvatettiin pellavaa jo myöhäiskivikaudella, ja egyptiläiset pukeutuivat pellavaisiin kietaisuasuihin. Syyrian valloituksen jälkeen otettiin käyttöön aasialainen mekkopuku. Puku valmistettiin harsomaisen ohuesta pellavakankaasta, ja se oli nimeltään kalasiris. Ylhäisö käytti puvun päällä rinnan kohdalle solmittua ohutta vaippaa.

Käsitykset Suomen rautakautisen väestön vaatetuksesta perustuvat hautalöytöinä saatuihin koruihin ja tekstiilijäännöksiin. Vanhin tunnettu vaatteen jäännös on roomalaisajan alkupuolelta oleva villakankaan palanen, joka on säilynyt rannerenkaan yhteydessä. Vaatteiden raaka-aineena käytettiin tavallisesti villaa tai pellavaa. Hamppu- ja nokkoskuitu tunnettiin myös. Langat värjättiin luonnonkasveilla. Löydöissä on jäännöksiä myös tuontikankaista kuten silkistä ja friisiläisestä verasta.

Viikinkiaika toi muutoksia Turun seudun väestön pukeutumiseen ja koruihin. Tärkein uusi piirre naisten vaatetuksessa verrattuna varhaisempaan rautakauteen oli, että viikinkiajasta lähtien tietyt vaatekappaleet – vaippa, esiliina ja päähine – koristeltiin pienistä pronssikiekuraputkista tehdyillä reunuksilla ja kuvioilla. Muinaispuku koostuu monesta osasta. Alinna on alusmekko, sen päällä päällysmekko ja esiliina. Usein pukuun kuuluu myös vaippa ja päähine. Korut ovat tärkeä osa pukua.

Vaippa on hartioilla pidettävä, päällysvaatteena käytettävä suorakulmainen vaatekappale. Sitä voitiin käyttää myös vaippahameena.

Huivia voidaan siis perustellusti pitää jo esihistoriallisena vaatekappaleena. Keskiajan Suomessa kaikki, jotka pitivät lampaita ja vuohia kotieläiminä, valmistivat niiden villasta lankaa ja kutoivat kangasta tai myivät villan edelleen. Kankailla ja villoilla maksettiin veroja ja ostettiin talouteen tuontitavaroita, kuten suolaa ja silkkinauhaa.

Kuidun muokkaaminen ja langan valmistaminen kehräämällä, kankaan kutominen, muotoilu ja käsitteleminen ovat tekniikoita, joita haluaisin myös tulevaisuudessa syventää.

DSC_0426
Turussa oli ammattimaista kankaankudontaa 1500-luvulla, ja nykytiedon valossa ainakin Åbo Akademin tontilla sitä harjoitettiin jo 1300–1400-lukujen vaihteessa. Minun on tarkoitus kutoa huivejani jatkossa Turun Kähärissä.

Alpakat ovat lähtöisin Andien vuoristoalueilta Etelä-Amerikasta, missä Inka-intiaanien ja alpakoiden yhteinen historia ulottuu tuhansien vuoksien taakse. Hienostuneesti kiiltävää ja sileää alpakanvillaa kutsuttiin Andien kullaksi – villatuotteet ja taidokkaat käsityöt ovat olleet paikallisen väestön pääelinkeino.

DSC_0480k
Kullan kosketus

 

Huiviani inspiroivat paitsi pukeutumisen historia ja käsityöläisten taidonnäytteet, myös japanilaisen yhteiskunnan kunnioitus ei vain yksilöä, vaan myös elinympäristöämme kohtaan:

It is this unselfish sensitivity to things and beings in nature that best describes the essence of Japanese culture.

Lähteet:
Norio Yamanaka, The Book of Kimono, The Complete Guide to Style and Wear
Kansallismuseo
Lilli Koskimies, Pukeutumisen historia, kietaisuasuista empiretyyliin
Satu Hovi, Hannele Maahinen, Katri Niemi, Keskiajan puvut
Victoria Finlay, Värimatka
Rudolf Broby-Johansen, Kropp och kläder: klädedräktens konsthistoria

Mainokset