heinäkuu 2015 – Valo ja Vimma

Illan rauhaa Ateljee ja Galleria Räätälintalossa.

Eilinen oli työntäyteinen päivä. Mietin vasta toimittajan lähdettyä, mitä mahdoinkaan tällä kertaa päästää suustani. Viimeisimmässä haastattelussa – sama lehti, eri toimittaja – totesin, että olisin todennäköisesti ollut rautakauden ensimmäinen nudisti.

Tämä lause tai haastattelutilanne itsessään ei olisi yllättänyt vuosi sitten lainkaan. Mutta sen sijaan se, että viettäisin ripustusperjantaita seuraavan aurinkoisen kesälauantain kooten kangaspuita ja pohtien samalla ääneen esimerkiksi kansallispukujen sidoksia ja sitä kuinka monella sukkulalla kudon kohta räsymattoa, olisi todennäköisesti tuntunut yhtä kaukaiselta ajatukselta kuin tanhuleiri Kroatiassa. Rautakauden loimipainoisia pystykangaspuita en ole edelleenkään ajatellut lähestyä, mutta lampaiden keritsemistä ja kehräystä lienee syksyllä edessä. Molempia odotan innolla.

Tänään ainoastaan viimeiset puut kolmesta, Toikan Eevat kaksoisloimitukilla ja -selkäpuulla, vaativat vähän pidemmän tuumaustauon ja hyvin pieniä vammoja. Pääsen siis Tilkkutytön tilavalle ja valoisalle työhuoneelle kutomaan, kunhan ehdin ensin tehdä vähän töitä ja toivottavasti myös kuvata – jälkimmäinen on jäänyt tänä kesänä todella vähiin.

Huomenna on näyttelyn avajaiset. Tarkoitus olisi iltapuhteena hioa vähän yksityiskohtia niihin liittyen, mutta sitä ennen taidan napsia pihalta vielä muutaman mehukkaan mustikan. Ja leikata kynnen nyt kun peukku on lakannut jomottamasta. Olen iloinen, ettei se etsiytynyt keskelle kämmentä tällistä huolimatta.

En ole sokerista, mutta kahlaaminen sateessa rinnankorkuisella luonnonniityllä varhaisena kesäaamuna sai minut sulahtamaan uskomaan muuta. Ja lopputulos – se sulatti sydämeni lopullisesti. Ensin lupiinikylpy (minulle ja langoille) ja sitten kaksi vyyhdin osittaista kastoa indigoliemeen. Voilà! Siinä silmänräpäyksessä tajusin olevani korviani myöten rakastunut luonnonvärjäykseen!

”Äiti, taas sä tuijotat tyhjyyteen tolla ihmeilmeellä”, sanoo esikoinen ties kuinka monetta kertaa viimeisen reilun viikon aikana. Hän on taas saanut minut kiinni haaveilemasta itse kudotusta ja tietenkin myös itse luonnonväreillä värjätystä vaatetuskankaasta. Sidos voisi olla toimikasta (esimerkiksi kukonaskelta, nelivartista bataviaa) ja materiaali tietenkin villaa…

Yllä siis ensimmäisen luonnonvärjäyskertani satoa. Osa langoista on vyyhditty uudelleen värjäyksen jälkeen, etualalla lupiini-indigovyyhti. Lanka on Pirtin Kehräämön sukkalankaa (85 % suomalaista villaa, 15 % nylonia, tex 140 x 3), kuten herkullisen vaaleanvadelmanpunainen vyyhtikin. Ohuempi lanka on isoisäni äidin kehräämää suomenlampaan villaa.

Alla koko päivän värjäyssaldoni kuivumassa etikkakaston jälkeen. Miten intensiivisiä värit ovatkaan, kun materiaali on vielä kosteaa! Olin ensimmäisenä värjäyspäivänä niin innoissani, että unohdin tyystin syödä ja juoda. Koulussa olen kemiantunnilla värjännyt luonnonkuituja ja villaa reaktio- ja happoväreillä – jopa Kool-Aid-juomajauheella – mutta tämä oli sentään jotain ihan muuta!

Sateisena tiistaina 7. heinäkuuta sain siis mahdollisuuden kokeilla luonnonvärjäystä, ja olin paikalla Tilkkutytön – esimerkiksi täällä voi huokailla hänen luomuksiaan: http://www.tilkkutyttö.fi – luona hyvissä ajoin eli etuajassa. Olin herännyt aamuyöstä terassin sohvalta jäätyäni ulos ihailemaan komeaa ukonilmaa, ja ehkä siksi päällimmäisenä mielessäni oli ajatus indigosta. Halusin kuitenkin kokeilla ihan kaikkea. Viime vuoden marraskuussa olin ensimmäistä kertaa päässyt katselemaan ja hipelöimään Tilkkiksen lankoja. Ja koska olen aina rakastanut värejä, oli olo jo silloin kuin sateenkaarta silittäessä.

Omat lankani eivät olleet kovin rasvaisia, joten ne pääsivät puretusliemeen (aluna ja viinikivi) ilman pesua. Sinne pääsi myös vanha silkkiyöpaita. Tilkkiksellä oli kostumassa esipuretettuja lankoja, joista sain valita värjäysmateriaalia. Nimittäin tajusin heti kattilat nähtyäni, etteivät omat villalangat ja pieni suikale karstavillaa riittäisi mihinkään…

Kun olimme saaneet lupiinien kukat ja lehdet kiehumaan, pääsimme siivilöimään kokenillin (yleisnimitys Dactylopius-suvun kilpikirvoille, joita on useita lajeja, kokenillia käytetään myös elintarvikevärinä.)

Kokenilliliemi ja ensimmäiset vyyhdit – väri alkoi tarttua heti:

Lupiiniliemi siivilöitynä sai pohtimaan, miten intensiivinen väristä mahtaisi tulla…

Hyvin kaunis kylmä keltainen yllätti ainakin minut.

Alakuvassa vyyhti viritettynä ensimmäiseen kastoon indigoliemessä.

Indigon ihme on asia, joka pitää kokea. Siksi siitä ei ole kuvaa. Tässä hapettuvat ensimmäiset indigovärjäykset:

Alakuvassa indigokyypin lisääminen pataan. Coloria.net – värisivusto, johon aina palaan – tietää kertoa: ”Indigoa valmistettaessa värikyyppi muuttuu sinisestä kellanvihreäksi. Kyyppivaiheessa olevasta indigosta käytetään nimitystä leukoindigo. Sana leuko viittaa kreikan valkoista tarkoittavaan sanaan leukos, mutta ’leukomuoto’ viittaa myös muiden kyyppivärien ehkä tummasävyisiinkin kyyppeihin.” Pelkistetty indigovalkoinen tarttuu lankaan ja kun lanka sitten nostetaan liemestä, ilman happi muuttaa indigon jälleen takaisin siniseen muotoon, eli väri tarttuu lankaan pysyvästi.

Resedan (keltainen) siivilöintiä:

Takaa edeten: indigo, reseda ja kokenilli.

Krappiliemi (matarakasvin juuri, tiilenpunainen) paitsi näytti myös tuoksui hyvälle. Tässä värjäytyy silkkiyöpaita, villalankoja ja karstavillaa harsopusseissa:

Seuraavana värjäyspäivänä halusin murtaa värejä. Yhden luonnonvaaleanharmaan indigovyyhdin olin värjännyt jo edelliskerralla. Nyt vuorossa oli tummempaa harmaata. Tässä taas ensin vyyhdit kuivumassa etikkakaston jäjiltä (erityisesti indigon kohdalla se on tärkeä, sillä etikka neutraloi emäksisyyden, joka voi heikentää lankaa, sekä sulkee villan suomuja):

Ihan ensimmäiseksi pääsin kokeilemaan kokenillin jäännösväriä:

Näitä sävyjä syntyi lankoihin, jotka värjättiin ensin resedalla ja sitten paatsamankuorella:

Tilkkiksen upea paatsamankuorella värjätty lenkkimohair:

Haalistunut sinipuulla (sen, toisin kuin indigon, värinkesto on huono) värjätty vyyhti (97 % villaa, 3 % nylonia) sai minut innostumaan, samoin punakaalin jäännösliemessä käytetyt harmaat alpakkalangat.

Alla (keskellä) lopputulos indigovärjäyksen jälkeen. Karstavillaan syntyi kaunis sinisen sävy, joka ennen hapettumistaan näytti turkoosilta (vasemmalla). Myös pinkit kokenillilangat pääsivät indigokylpyyn (oikealla):

Onnistuneen päivän päätteeksi sain jälleen luvan tulla värjäämään ja vyyhtimään lisää. Myös yhteistyöstä oli puhetta, siitä lisää sitten syksympänä!

Seuraavaa värjäyskertaa odotellessa olen Tilkkiksen vinkistä seikkailut tässä värjäysblogissa: http://riihivilla.blogspot.fi/p/varjayksesta-ja-puretuksesta.html