Väriterapiaa

Olen viime aikoina ollut hieman alavireinen. Erityisesti siitä syystä, että kirjoittamiselle jää nykyisin niin vähän aikaa. Sanat näyttäytyvät iltalenkillä kuin pelloilla ruokailevat kurjet. Ja taapertavat kauemmas kun yritän lähestyä. Verkkainen olen siis minäkin, jään ihailemaan kuuta joka on kuin läpikuultava luunsiru tummuvalla taivaalla. Herätessäni saatan muistaa tavoittamani lauseen, mutta kynä jää useimmiten penaaliin ja ajatus valvehälyn jalkoihin.

Teksti vaatii uppoutumista – ja niin myös opiskelu. Tänä luterilaisten pyhäinmiestenpäivän aamuna heräsin mielessäni kehräystehtävä. Ajattelin huomenna karstata ahvenanmaanlampaan villaa ja ensi viikolla lähestyä taas rukkeja. Ostin torstaina oman värttinän, jonka nimesin Ruususeksi, ja meidän kahden olisi syytä tehdä tuttavuutta. Tilasin alpakkaa ja raakasilkkiä kuitusekoituksiin, ja tutkailin omia valmiita materiaaleja – tarkoitus on nimittäin tehdä ilolankaa, mistä aion muistuttaa itseäni kun Siviä tai joku muu koulun rukeista saa minut epätoivon partaalle. Loin kokeilumielessä lyhyen lautanauhaloimen, ja jos sen kutominen sujuu hyvin, ajattelin koittaa oinaansarvea. Keskiviikkona suuntana on Helsinki eli opintoretket jatkuvat.

Olen jo vuosia haaveillut matkasta Meksikoon Kuolleiden päivää juhlimaan. Haave palasi mieleen kun pohdin historiallisiin tekstiileihin liittyvää tuotesuunnittelun tehtävää. Ajattelin keskittyä Japanin traditionaaliseen pukeutumiseen, erityisesti kimonoihin ja obeihin, mutta en tiedä… Myös ikat ja indigo kiinnostavat, ja viimeisestä pääsenkin itse aiheeseen eli siniseen. Eilen pidimme Tilkkutytön kanssa värjäyspäivän. Värjäsimme villaa, alpakkaa, pellavaa, paperia ja silkkiä, joista viimeinen oli erityisen palkitsevaa:

Torstai oli ennen kaikkea sininen päivä. Hannele Köngäksen morsinko-oppi on jotain, mitä olen odottanut kuin kuuta nousevaa, ja se kannatti. Tässä kuvia hänen Isatis tinctoria -taidonnäytteistään:

Kuhmujäkälällä (Lasallia pustulatum) saa värejä tumman violetista aina aniliininpunaiseen ja purppuraan:

Lisäksi puhuimme esimerkiksi jäkälävärjäyksen ekologisuudesta. Ilmansaasteet ovat saaneet kuhmujäkälän riemastumaan, joten sen kohdalla värjärin omatunto on melko puhdas. Nouseva trendi erityisesti Ruotsissa on kompostivärjäys, ja alunapuretuksen turvallisuudesta keskustellaan ja sitä myös tutkitaan paljon. Nykyisillä väriresepteillä esimerkiksi lankoihin ei jää alunajäämiä, mikä jo itsessään oli helpottava tieto.

Perjantain värjäyksissä Tilkkiksen kanssa syntyi esimerkiksi uusia sävyjä villaa ketjuihin. Toivoin violettia ja sitä myös sain. Maanantaina jatkamme indigolla. Kuvissa villat (paitsi violetit) kuivuvat pyykkipusseissa, mutta lisää kuvia on tulossa. Värilieminä kokenilli, reseda ja indigo. Heitin pataan myös vanhat villasukkani ja pashminan, joka pääsee vielä kylpyyn jos toiseenkin.

Päivä oli tuottelias ja sisälsi myös kaksi tilausvärjäystä. Ainoastaan kuivaustila tuotti hieman haasteita, muuten värjäämössä oli ruhtinaallisesti työskentelytilaa kahdelle.

Olen siis saanut sukeltaa väreihin ja materiaaleihin, ja seuraava suurempi työ on jo alkanut hahmottua. Pidän vielä silmät auki ja mielen avoimena, ja muhistuttelen kuten opiskelukaverini muotoilee. Varasin itselleni jo koululta kangaspuut.

Tämän viikonlopun työlistalle kuuluu myös Hannelen lahjoittamien morsingonsiementen kylvö, jolloin ne saavat kylmäkäsittelyn samassa. Nyt peukut pystyyn, että kesällä lehtiruusukkeita on – ja paljon! Niistä tulee kuulemma kaikkein intensiivisin väri.

Jo siemenet yksin hivelevät esteetikon silmää.

Ps. Kirja joka pilkahtelee toisessa kuvakollaasissa on Luonnonväriaineet. Yleensä nolostun joululahjatoivekyselyistä, mutta tämä toive on täten häpeilemättä julkaistu. Tämän päivän pyhitän kekrille, jonka perinteikkäästä vietosta pistelen omaan pirtaani ylenmääräisen herkuttelun.

Uusia näkökulmia

Eilinen opintoretkipäivä Turkuun oli tulvillaan vanhaa, uutta ja ihmeellistä. Sulattelin yön yli, ja vieläkin on hieman ähky olo. Koskettavinta olivat ehkä Tuomiokirkon tornin 1500–1700-lukujen hautatekstiilit, erityisesti vauvojen hautapuvut. Myös Tuomiokirkkomuseon ja sakastin tekstiilit olivat, no – upeita. Otin kirkossa vain yhden tekstiilikuvan, niin vaikuttunut olin.

Päivä alkoi Tilkkutytön työhuoneelta, missä tunsin haikeutta kovaa vauhtia valmistuvan mattoni äärellä; enää kolme väriraidoitusta ja maalissa ollaan. Työhuoneelta matka kulki Piispankadulle. Svensk-Finlands textilarkiv oli lumoava paikka. Alla muutama otos upeista nauhoista ja yksi vanhoista patjakankaista. Arkistoon palaan vielä aivan varmasti inspiroitumaan ja ihailemaan taidokkaita tekstiilejä.

Lounaspaikka osoittautui hieman haastavaksi löytää (Fabbes Cafen jono oli pitkä kuin nälkävuosi, eräs toinen ravintola kiinni, eikä Mansikkapaikkaa ole enää), mutta lopulta Hus Lindman oli hyvä valinta ja ehdimme ihailla jokirannan syksyä ennen Tuomiokirkkoon astumista. Vierailu päättyi alttaritaulun valonäytelmään. Jätin kirkkoon palamaan kynttilät rakkaille. Illalla Hannele-ope lähetti kuvat sakastista löytyneestä sammakon arkusta ja taidokkaasta hautapitsistä. Sammakon arkusta keskustelimme kuopuksen kanssa pitkään, ja minä mietin itsekseni tornin hämähäkkien taidokkaita seittipitsejä.

Retkipäivän päätepysäkki oli Forum-kortteli ja Pufstore. Mielenkiintoinen vierailu sekin, ja näin samalla tutun muotoilijan uusimpia koruja. Uppouduin keskusteluun liikkeen perustajien kanssa niin, että huomasin yhtäkkiä valtaosan meistä retkeläisistä jo lähteneen kotimatkalle… Nyt lähden koulua ja ammattialan kulttuuritiedon tunteja kohden. Uusi opettajamme Marja Eivola lupasi kertoa tänään lisää Tuomiokirkon saarnastuolin kirjaliinan suunnittelusta. Hänen valkoisesta luomuksestaan otin kuvan mieleeni (kuvassa yllä oikealla näkyy Dora Jungin kirjaliina, valkoinen tekstiili on kasukka), ja on mielenkiintoista nähdä ja kuulla koko prosessi kun teos on vielä kirkkaana verkkokalvoilla.

Punk

Kuopus: ”Äiti?”
Minä: ”Mmm?”
K: ”Mikset tekis näitä pinssejä myös niin, et nurjat puolet oiski niitä oikeita? Ne on tosi hienoja.”
M: ”Joo, tosiaan – miksei. En tullut yhtään ajatelleeks.”
K lukee ääneen: ”Muodissa… Ja neiti kevät ja runo. Mut hei! EI! Äiti!!! Mä luulin ensin, et luen väärin mut täällä lu-kee: vittu jee. Äiti KUKA haluu sellasen pinssin, ja mitä IHMETTÄ sä ajattelit?”

Tänään ajattelin ehkä eniten ja taas kerran, miten tärkeää taide on. Koulussa päivän aiheena oli heittäytyä kuituihin ja kokeilla villisti. Sitä tein, ja eniten työstin alpakkaa, suomenlampaan villaa ja juuttia. Turve kiehtoi ja veti puoleensa magneetin lailla, mutta kuidun hajoavaisuuden vuoksi päätin siirtää kokeilun paremmalle ajalle. Ehkä eniten kuitenkin taustalla oli liikutus – niittyvilla on minulle jotain aivan erityistä, ja tänään opin taas uutta turpeesta, joka on ihan konkreettinen osa arkipäiviäni saippuan ja shampoon muodossa.

Turvekuitu on peräisin tupasvillakasvista (Eriophorum vaginatum) jota esiintyy Suomessa runsaasti vähäravinteisilla keidassoilla sekä tuntureiden rinnesoilla. Tupasvilla on 15–60 cm korkea kasvi, jonka kukinta-aika on huhti–toukokuulla. Korret jotka kannattelevat kukkatähkiä ovat lyhyitä, mutta valkeahaivenisten hedelmien kypsyttyä ne venähtävät täyteen pituuteensa. Tupasvillan vartta ja lehtiä suojaavat tukevat lehtitupet kokevat muutoksen jouduttuaan suon sisään; humus- ja humidiaineiden vaikutuksesta tupet menettävät kasvuaikaisen kovuutensa ja niistä tulee tekstiilikäyttöön soveltuvaa kuitua. Tämä prosessi kestää sadoista vuosista jopa tuhansiin vuosiin.

Lisää tietoa: http://www.turveinfo.fi

Taiteen tärkeys on tänään ollut mielessäni erityisesti kirjallisessa muodossa. Olen runoilija, ja muistan ikuisesti ensimmäisen kerran, kun löysin kirjaston hyllystä oman kirjani. Carlos Ruiz Zafónin Unohdettujen kirjojen hautausmaalla vierailtuani päätin pyhästi suojella kirjoja, ja Maskun kirjastojen poistokirjat ovat siitä asti olleet erityisen lämmön ja jatkotyöstön kohteena. Paljon kaikenlaista on syntynyt, mutta tänään siis viimeistelin kotona pinssejä ja peilejä, joiden nurjalla puolella on vastassa alati vaihtuva kuvajainen.

Lempeä anarkismi ja kaiken suhteellisuus ja suhteettomuus lienee siis ollut päivän teema. Pentti Saarikoski saa viimeiset sanat:

minä rakastan sinua
niinkuin vierasta maata
kallioita ja siltaa
niinkuin yksinäistä iltaa joka tuoksuu kirjoilta
minä kävelen sinua kohti maailmassa
ilmakehien alla
kahden valon välistä
minun ajatukseni joka on veistetty ja sinua

Villa, ull, wool, Wolle, laine, lana

Tänään oli täysi päivä. Kulttuurilähtöinen valmistaminen pyörähti käyntiin vauhdilla. Pääsin muun muassa pesemään, kampaamaan, karstaamaan ja kehräämään villaa värttinällä. Koululta kiiruhdin kodin – ensin opiskelukaverin uuden ja sitten oman – kautta juhlimaan ystävää, joka jäi juuri äitiyslomalle. Vasta tulin kotiin maha ja mieli herkkuja pullollaan. Ai niin! Sain kauniin palautteen asiakkaalta koruista, ja liikutuin myös pidellessäni kirjaa: väitöskirjaa. Olen ylpeä ystävästä, ja hyvin otettu kiitoksista. Kansikuva toimi painettuna ja taitettuna hienosti.

Kuvaaja menee nyt sohvalle. Tai ehkä kuitenkin käy vielä nopeasti läpi päivän kännykkäkuvat, joita koitti muistaa ottaa pään ja kynän sauhuamisen välissä.

Mikä sininen… Hannele-ope lupasi tuoda morsingonsiemeniä – ja että värjäämme valkoista suomenlampaan villaa, jota pääsemme torstaina keritsemään! Kuvassa myös punapuulla ja sipulinkuorilla värjättyä villaa. 

Pehmeä päivä

Syysloma – ja jo tänään eli tiistaina veri veti kangaspuiden ääreen. Matkalla Tilkkutytön työhuoneelle kävin Miimun Kankaassa vetämässä Miimua hihasta, ja tilaamassa protot villarannekkeista ajatuksella, joka selkiytyi viimeisellä ompelutunnilla. Syy siihen että raaskin tämän tehdä oli yksinkertainen; olen jo saatellut uusiin koteihin viisi ketju-sarjan artikkelia ja kolme kettu-sellaista. Eilen tilasin lisää materiaalia ketjujen tekoon, ja tuhlasin vähän myös ihan vain itseeni.

Tilkkiksen työhuoneella aika kului siivillä. Lepuutettuani loimen ja sammutettuani valot pysähdyin käsi ovenkahvalla katsomaan ikkunoista aukeavaa maisemaa. Raffiné!

Tiistain viimeinen tärkeä tehtävä oli maistaa malbec, joka osoittautui hyvin viehättäväksi. Tummaa kirsikkaa, hienostunut jälkimaku = hyvä, täysi päivä.

Auringon hiukkasia

Yöllä katselin niska kenossa upeita revontulia. Syysöiden indigo, satumainen linnunrata ja hennon vaaleanvihertävä pohjanpalo, tähdet… Huikaisevaa. Kun sytyttää sähkövalon – tai yhtä hyvin auringon – aukeaa ympärillä vehreänvihreää, syvää oranssia ja vahvaa punaa. Aamuisin kaikkea kuorruttaa huurre, villiintyneen kondiittorin marenkipilvipäiväunen sokerisade.

Jestas, että oli kaunista ajaa koululle näyttötilaisuuteen! Joka meni hyvin.

Kauneimman palautteen pidän itselläni. Ja pysyttelen hereillä, sillä luvassa on vielä toinen yö taivaantulia: Korkeimman tunturinlaen päälle päästyään kettu oli jo aivan puhki. Se kiiti eteenpäin, muttei enää jaksanut pitää muhkean pörheää, juhlakuntoon suittua häntäänsä arvokkaassa asennossa. Niin huiski ketun väsynyt häntä tuntureita; sinkosi kylmään ilmaan säkenöiviä kipinöitä, jotka kiemurtelivat pitkänä valonauhana ylös aina tähtiin saakka. Lopulta kettu ehti kuin ehtikin määränpäähänsä, mutta sillä ei ollut aavistustakaan aiheuttamastaan suuresta näytelmästä. Edelleen ja tänäkin nimenomaisena iltana sytyttävät väsymättä välkkyvät, huimaavan vauhdin huumaavat kipinät taivaan leimun.

Kotityöskentelyä

Tuotteen valmistamisen käsityönä näyttötilaisuus on tasan viikon päässä, ja korusarja on muutamaa hopeaosaa vaille valmis! Täyshopeisia lenkkejä oli alkuun hieman haastavaa saada tilattua suurta määrää kerralla, mutta sekin järjestyi kun olin yhteydessä toimittajaan. Saan ne huomenna, ja sitten on vielä muutama päivä aikaa keskittyä kokoamaan sähköinen portfolio. Muu materiaali alkaakin jo olla valmiina ja järjestyksessä.

Olen työskennellyt kotona jo muutaman päivän ajan, paitsi tiistaina jolloin oli viimeinen ompelukerta. Tytti on erinomainen opettaja, ompelutunteja tulee ikävä.

Täällä kotona oma työnohjaajani päättää mitä hommia teen – etenkin missä järjestyksessä niitä teen. Tulin siis koneelle, ja jäin pidemmäksi aikaa kuin oli tarkoitus. Miksi, selviää tästä:

Meillä on aika ajoin hieman erimielisyyksiä siitä, kumpi tuolia käyttää. Yleensä sen saa pitää ensin ehtinyt, eikä hetken mielijohteesta kannata nousta. Nyt olin unohtanut muistiinpanovälineet käden ulottumattomiin… Olen kuitenkin aikataulussa ja viimeinenkin ketju on jo vanutettu ja kuivumassa etikkakaston jäljiltä. Lähden siis illalla hyvin mielin teatteriin. Stormskärs Maja, ehkä lasi viiniä ja ystävän seura; illasta ei voi kuin tulla hyvä! Ajattelin myös kysyä, mitä ystävä pitää runoista, jotka esitän lauantaina Turun Kirjamessuilla.