Mitä opin

”Äiti”, kuuluu takapenkiltä. ”No?”, vastaan. ”Eiks niin, et me ihmiset opitaan ihan koko ajan ja ihan kaikesta. Ei vain koulussa, vaan vaikka nytkin kun mä istun tässä sun kyydissä ja katson ympärilleni.” Tämän kun muistaisin aina – ja kunpa sinäkin muistaisit, etkä jäisi kiinni kiireeseen ja suorittamiseen. Näin ajattelin vaikka en liikutukseltani saanut ihan heti sanotuksi. Pitää katse ja mieli avoinna. Tulla lujaksi, mutta pysyä pehmeänä, kuten Tommy Tabermann kirjoitti, ja minä nyt haaveilen.

DSC_0499k_neliö

Halusin, että kankaani olisi satumaisen ja ystävällisen metsän rauhoittava syli, inspiraatio unisaduille ja mielikuvitukselle. Utuinen ja samalla turvallinen ja hyvä kuin rakkaan läsnäolo tai kesän ensimmäinen metsämansikka. Halusin siihen maailman kauneimman valon, joka on olemassa vain Suomessa heinäkuun kesäiloissa, ja jota yllä olevaa kuvaa koulun aulassa ottaessani ikävöin. Tulevana kesänä on siis luvassa ainakin pussilakanan ulkoilutusta ei kuivaamis- vaan kuvaamistarkoituksessa. Sitä odotellessa etsin tähän kuvan taulustani ”Marjamaito” (vuodelta 2009.) Ja muistan olla onnellinen siitä, että saan todellakin edelleen jatkaa oppimista ihan joka päivä, ja palata aina kotiin lepäämään maailman parhaassa seurassa.

Marjamaito

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s