Aurinkokuvausta

Naisen voi saada pois pimiöstä, mutta pimiötä ei naisesta. Syanotypian kautta pääsin eilen kokemaan preussinsinisen ihmeen. Sää ulkona lupaa nytkin hyvää – kohta vien viimeiset vedokset aurinkoon valottumaan. Mielessä hahmottuu jo suunnitelma luonnonkuitukokeiluista…

Syanotypia- eli sinikopiotekniikka on tähtitieteilijä John Herschelin vuonna 1842 keksimä jalovedostusmenetelmiin kuuluva valokuvatekniikka. Syanotypia perustuu kahteen rautasuolaan, jotka yhdistetään ja valotetaan UV-valolla ja kehitetään vedellä. Valottamisen tuloksena syntyy preussinsininen pigmentti

Eilen syntyneet kuvat ovat suoristumassa painon alla. Oli hauska tavallaan yhdistää maalausta ja valokuvausta ilman kameraa. Mitä valokuvaus tai valokuva ylipäätään on? Syanotypian isä Herschel otti käyttöön termin photography. Hän oli paitsi tähtitieteilijä myös matemaatikko, kemisti, keksijä ja kokeellinen valokuvaaja. Nyt kuva olisi helppoa kääntää Photoshopissa negatiiviksi, tulostaa kalvolle ja vaikka piirtää tai kirjoittaa sille ja, ja, ja… Tänään kuitenkin ajattelin kokeilla kristalleilla ja liikutella niitä valottaessa. Tehdä käsin ja nauttia siitä.

Viimeisiä maalauksiani katsellessani mietin, että olisikohan syytä kirjoittaa lastenkirja… Tiedä siitä, mutta satumaisuutta syanotypiassa on. Sitä voi kokea Anna Niskasen Hover, float näyttelyssä Valokuvakeskus Perissä 14. toukokuuta asti. Ja jos liikkuu Turussa kesällä, pääsee astumaan sisään kameraan. Perin kamerakontti on Turun tuomiokirkon aukiolla ja myös vierailee erilaisissa kesätapahtumissa. Tarkempi aikataulu löytyy täältä. Camera obscura on sekin yksi tapa pohtia ja kokea kuvaa, ihailla ja ihmetellä maailman monimuotoisuutta.

Tämän maalaukseni myötä haluan toivottaa hyvää vappua!

Valkoisen lumo

Minulle valkoinen on äärettömyys, kaikkien värien ydin. Valokuvaajana luon kuvia kohdistamalla valoa. Värit ovat valoa, ja kun spektrin värit yhdistetään, lopputulos on valkoinen. Tänään kävin pystyttämässä näyttelyn, jonka jokainen teos on itselleni erityisen tärkeä.

Galleria Outolinnun näyttelyn Valkoinen-teossarja (2010) oli ensimmäistä kertaa esillä Turussa kulttuuripääkaupunkivuonna osana näyttelyäni Värejä/colours. Tuolloin tauluja oli 22, tänään niitä on jäljellä kahdeksan, joista seitsemän nyt Outolinnussa. Kun tauluja katsoo eri etäisyyksiltä ja antaa niille tilaa, huomaa miten kuvat alkavat elää. Mukana kokonaisuudessa on myös saviteos Sisin (2011) ja noitarumpu, jossa on samaa herkkyyttä ja voimaa kuin tauluissa.

Tänään ilahdutti erityisesti seura. Yhdessä saimme luotua hienon kokonaisuuden ja – kuten niin usein ennenkin – maailmaa taas hitusen paremmaksi paikaksi. Ja minä sain herkullista keittoa!

Näyttely on esillä 2.4.2017 asti, ja galleria on auki joka päivä – lämpimästi tervetuloa!

Noitahommia ja teatterin taikaa

Valossa
Rummun läpi kuultava valo paljastaa rakenteen ja tuo mieleen maailmanpuun.

Perjantaista sunnuntaihin pääsin taivuttamaan koivuvaneria, liimaamaan ja työstämään poronnahkaa ja -sarvea. Nautin jokaisesta työvaiheesta ja lopputuloksesta myös. Syksyllä teen itselleni merirummun. Sitä varten ajattelin kutoa lautanauhaa värjäämistäni langoista. Nyt hyödynsin aiemmin värjäämiäni kanansulkia ja -höyheniä – ja päätin ostaa polttokynän. Kurssin ohjasi Roimaelämyksen Mia. Hyvää fiilistä ja uusia kohtaamisia!

Toinen viikonlopun suuri nautinto oli Tom of Finland -musikaali. Saimme näytöksen jälkeen kuulla Tuomas Parkkista, Jussi Vahvaselkää ja Jori Sjöroosia sekä keskustella kirjoitus-, sävellys- ja sovitusprosessista, syödä hyvin ja kuulla vielä lisää musiikkia. Hemmoteltuina astuimme Turun tähtikirkkaaseen yöhön. Vielä silloinkin kun luulimme jo olevamme kotimatkalla kohtasimme tuttavia ja pääsimme puhumaan musiikkia.

Libretistin sanoin: ”Teos sopii kaikille, jotka rakastavat ja haaveilevat. Kaikille jotka iloitsevat elämästä ja nauttivat aistillisuudesta, pitävät komeista miehistä, kauneudesta ja kiusoittelusta.” Pidin kovasti Viljami Vahvaselän roolityöstä Toukona lapsena – hieno suoritus, josta välittyi luomisen riemu, vimma ja voima! Taide on juhla.

Olen aina viehättynyt erityisesti Tomin miesten katseesta ja kasvomuotokuvista, joissa valo ja varjo käyvät pehmeää leikkiä. Puvustus tavoitti ja vangitsi Tomin viivan. Elämys oli vahva kaikin tavoin, hieno kokonaisuus toi mukanaan oivalluksia vielä seuraavana päivänäkin.

Matkaa suvaitsevaan ja yhdenvertaiseen yhteiskuntaan vielä on, mutta kyllä maailma oppii hyväksymään rakastamisen erilaiset tavat. Rakkaus voittaa aina.

Sininen hetki

Vuosi on alkanut sanataidetyöpajoilla, jotka käynnistyivät rinnan lumentulon kanssa. Molemmat ovat tuoneet mukanaan valoa ja innostusta. Lasten luovuus ja mielikuvitus on aina yhtä energisoivan hykerryttävää ja sykähdyttävää. Hyvä olo on vallannut mieltä myös viimeistä vilttiä kutoessa, mattolointa tukille kiertäessä ja erilaisia materiaaleja ja väriyhdistelmiä tutkiessa.

Tänään pakkanen sähköisti villan niin, että pienet sähköiskut toivat mieleen tähtisadetikut. Oli vain loimi ja kude, ja mallikerta mallikerralta valmiiksi pinnaksi kutoutuva kangas.  Tällä viikolla olen työhuoneella yksin. Istahdan välillä keinutuoliin ja kuuntelen ajatuksia tai annan niiden vain lipua ohi. Taustalla viipyilee haikeus kohta valmiista työstä ja hahmottuu uusi idea.

Nyt on – ainakin täällä pöpelikössä – hyvä hetki viedä matot pakkaseen raikastumaan ja suoda sama käsittely itsellekin. Pilvisen päivän pehmeydessä ja maiseman väreissä asuu harmonia.

Työskentelystä ja keveydestä

Myin ensimmäisen Unelma-huivini, ja toivon vilpittömästi ettei se jää viimeiseksi. Perinteinen kangaspuukudonta ja rankani eivät tule toimeen, vaikka tekisin mitä. Siipi on siis ollut maassa, ja mieli askaroinut TC2-kudonnassa ja tekstiilitaiteessa. Ensimmäisessä sekä työskentelyasento että kudontatekniikka ovat paitsi houkuttelevia myös nopeita. Opiskeluaikana ehdin vasta raapaista pintaa, mutta saada sitäkin enemmän ideoita jälkimmäiseen.

Toinen harmituksen aihe on ollut, etten ole vieläkään saanut tilaamiani korunosia, jotta pääsisin työstämään värjäämiäni sulkia ja höyheniä, MUTTA eilen pääsin pitkästä aikaa parantamaan maailmaa rakkaaseen maalausryhmään.

Helsingin ryhmänäyttely meni hyvin, samoin Runoviikon sanataidematkat Lemun koululaisten kanssa. Siispä nokka kohti tulevaa ja uutta kantavaa tuulta. Juuri kissan kanssa ihailimme terassin jääkukkia, kunnes hän päätti vetäytyä päiväunille. Minä olen täten vetreyttänyt sormet ja mielen kirjoitushommiin.

Sää hellii

Raikas aamu pakkasen puolella, kaunista on kaikkialla. Kotona huomasin, että pohdin paljon pintoja – liittyen tulevaan näyttelyynkin.

Kudonta on joutunut väistymään muita töitä, mutta onneksi kangaspuilla ei ole tapana karata. Käsillä tehdäkseni olen hieman neulonut. Alpakkalanka soljuu sormissa.

Kirjamessujen esiintyminen meni nopeaan, paikalla oli reilusti yleisöä. Messut tuntuvat paranevan vuosi vuodelta. Kuuntelin ja liikutuin, näin ystäviä ja pääsin maistelemaan lempiviinejäni. Hieno päätös viikolle. Katsotaan mitä tämä vielä tuo tullessaan.

Leikki

Eilinen lämmin päivä houkutti leikkimään turistia. Syntyi siksakkireitti Naantalissa, kaikkialla vastassa syksyn kuulaus ja autius – tila. Kotimatkaa saatteli kevyt sade.

Ajatuksia on hyvä silittää. Antaa luonnon kannatella mieltä, merituulen tempoa mekonhelmaa. Kohta jo tarvitaan kumisaappaita. Ja punainen sydvesti olisi hurmaava.

Rakas Helsinki

Käytin Itämeren tyttären seurassa huolellisesti hyväkseni kaiken ajan, jota minut hänen luokseen tuoneen näyttelytapaamisen ympärillä oli. Parhaan säästin viimeiseksi, joten kiivetessäni Ateneumin portaita olin jo hyvin malttamaton, ja porrastasanteella harpoin eteenpäin aikamoista vauhtia. Heti ensimmäisessä huoneessa uppouduin tauluihin niin, että havahduin ihmisiin vasta hipaistessani vahingossa toisen näyttelyvieraan olkaa.

Alice Neelin huikeasta ilmaisuvoimasta syntyneet muotokuvat tulivat seiniltä kohti sellaisella intensiteetillä että raamit kolisivat. Erityisesti pidin hänen lapsistaan maalaamista muotokuvista. Herkkyys ja voima, rohkeus ja rehellisyys – läsnäolo, huh! Kiertäessäni näyttelyn toistamiseen omat suosikkini vain vahvistuivat. Hieman pökerryksissä menin kahvilaan tilaamaan lasin viiniä. Olivat jo sulkeneet, mutta lasillisen vettä sain.

Alice Neel kannattaa käydä kokemassa.

Alice Neel, Yksinäisyys

Luin myös hykerryttävän hyvän kirjan, joka teemaltaan sopi tavallaan myös näyttelyn maailmaan. Tosin siinä liikutaan CIA:n agenttien 1940-luvun Keski-Euroopassa ja 1950-luvun Helsingissä. Käydäänpä vähän Turussa, Porvoossa ja pienessä kauppalassakin: Säädyllinen ainesosa. Hyvä ruoka, juoma ja uusi pillerirasia sinetöi päivän Helsingissä.

Piste työpäivän i:n päällä

Kalevankadun ulkopalaverin lisäksi viikkoon on mahtunut myös toisenlaisia töitä, ja pitkästä aikaa myös hieman remonttia kotona. Vaikka eteisen naulakon kiinnitystä oli vahvistettu, olen odottanut koska se tulee kolisten alas. Myös alempi kenkäteline oli jo jonkin aikaa osoittanut hajoamisen merkkejä.

Alastulon päivä koitti, ja pääsimme tosissamme pohtimaan, miten eteisen ongelmat ratkaistaisiin. Lopulta mies haki tiikkiviilutettua koivuvaneripohjaista levyä, jonka öljysimme parafiiniöljyllä. Liimasimme ja ruuvasimme naulakon ja telineet kuntoon. Nekin imivät puhdistuksen jälkeen öljyä oikein kunnolla. Nyt on eteinen taas siisti – jonkin aikaa. Arkieteisenkin järjestelin odottelemaan kohta sinne kasapäin vyöryviä pipoja ja sormikkaita, joista viimeiset saapuvat joka syksy jostain syystä useimmiten ilman paria.

Puut odottelevat kutojaa, jonka pitäisi ensin löytää itsestään puolaaja. Mieluiten taitava sellainen.

dsc_0518